loistavaa ruokaideaa aamupalalle ja lounaalle

Tuotteet saatu testattavaksi Yrttihertta.fi. Postaus sisältää mainoslinkkejä, jotka merkitty *-merkillä.

4 + 1 loistavaa ruokaideaa aamupalalle ja lounaalle

Hain pari viikkoa sitten Yrttihertan paketin postista, jonka sain testattavakseni yhteistyön merkeissä.

Kysyin Yrttihertalta yhteistyötä, sillä arvostan kotimaisia tuotteita, varsinkin pienyrittäjien, tai perheyritysten valmistamia tuotteita.

Yrttihertta valmistaa laadukkaita kasvijauheita.

Tuotteet eivät sisällä lainkaan säilöntä- tai lisäaineita. Kasvijauheet ovat ihan puhdasta sitä itseänsä, eli kuivatuista kasveista tehtyjä jauheita. Yrttihertan kasvijauheet valmistetaan kotimaisista kasviksista, marjoista ja yrteistä.


Yrttihertta toimii yhteistyössä suomalaisten viljelijöiden ja tukkuliikkeiden kanssa. ”Yrttihertta pelastaa muun muassa liian suuria, liian pieniä tai katkenneita juureksia ja vihanneksia – Yrttihertan silmin ne ovat nimittäin täydellisiä!”, Yrttihertta kertoo nettisivuillaan.


Meinasin ensin, että malttaisin olla avaamatta näitä purnukoita, siihen asti kunnes saan hyvät valokuvat näistä napattua, mutta uteliaisuus ja ahneus veivät voiton. Tuotteiden mukana tuli pieni reseptivihkonen. Minähän kiikutin itseni välittömästi meidän lähikauppaan, jotta saisin sämpylä-, lettu- ja hummusainekset.

Eli avasin purkit nätisti, leikkaamalla tarrat auki purnukoiden takaa, ettei kuvista huomaisi, että olen jo ehtinyt niitä testailla ennen valokuvien ottamista! ?

loistavaa ideaa aamupalalle ja lounaalle yrttihertta

Yrttihertan laadukkaat kasvijauheet inspiroivat kotikokin lennokasta mielikuvitusta ruoanlaiton suhteen, sekä lennättävät inspiraatioita uudelle tasolle.

Tuotteissa on sydän paikallaan, maku kohdillaan, ja koko kokonaisuuden kruunaa itse Yrttihertan perustaja Sari, joka tekee asioita täydellä välittämisellä ja suurella lämmöllä. Kun tekee sydämellään asioita, niin kun sydän on mukana, niin menestys tulee sitä kautta – nämä tuotteet ovat todellakin kehujensa arvoisia.

Aloitin niin innokkaasti leipomaan, että meinais kokkihattukin lähteä lentoon sisällä, vaikkei tuullutkaan. Unohdin ostaa kaupasta mantelijauhon, sekä psylliumin.

Tuotteiden mukana tulleen reseptivihkosen inspiroimana, tein supersämpylöitä, sekä hummusta.

Pikkuisen muutin reseptejä erilaisiksi, koska minulta puuttui joitakin ainesosia, eli siis sovelsin hieman. Psylliumin tilalla käytin chiansiemeniä.


Tässä sinulle 4 + 1 loistavaa ruokaideaa aamupalalle ja lounaalle


Gluteenittomat sämpylät ohje (supersämpylät) + hummus-levite ohje

hummus ohje
Kuvassa supersämpylät joiden valmistukseen en käyttänyt ohjeessa mainittua psylliumjauhetta, vaan sen sijaan käytin chiansiemeniä. Alempaa löydät kuvan samoista sämpylöistä joihin käytin psylliumjauhetta ja niistä tuli pyöreämmät sämpylät siten.

Yrttihertan ohjeen mukaan taikina riittää 8:aan sämpylään, minulla 6:een. Tein suuria sämpylöitä. Alkuperäisen ohjeen löydät *täältä.

Raaka-aineet

118 g Tattarijauhoja

82 g Kaurajauhoja

2 rkl / 23g *Yrttihertan Porkkana-Nokkonen kasvijauhetta

21 g Auringonkukansiemeniä

20 g Seesaminsiemeniä

3 dl / n.328 g Kasvijuomaa

2 rkl Psylliumjauhetta

2 rkl Hunajaa

4 rkl Öljyä

5 g Himalajan suolaa

5 g Leivinjauhetta

Itse käytin chiansiemeniä psylliumin tilalla. Ens kerralla muistan ostaa kaupasta psylliumia, sillä se voi olla ratkaiseva ainesosa, jotta taikina olisi kiinteämpää. Itselläni tuli hiukan löysähköä tästä taikinasta, joten annostelin taikinaa kauhan ja lusikan avulla leivinpaperin päälle. Viimeistelin sämpylät seesaminsiemenillä.

Valmistus (ohje suoraan Yrttihertan ohjeistamana)

Kuumenna uuni 175 asteeseen.

Sekoita keskenään tattarijauhot, gluteenittomat kaurahiutaleet, mantelijauhot, leivinjauhe, psylliumjauhe (itselläni oli psylliumin tilalla chiansiemeniä, suosittelen käyttämään psylliumia kuten ohjeessakin on tämä aineosa) ja suola sekä auringonkukansiemenet.
Jos teet sämpylöitä kahdesta eri yrttijauheesta, jaa tässä vaiheessa kuivat ainekset kahteen kulhoon ja lisää toiseen 1rkl punajuuri&nokkonen jauhetta ja toiseen 1rkl porkkana&puolukka jauhetta. Jos teet vain yhdestä sekoita 2rkl jauhetta kuiviin aineksiin.

Kuumenna kasvimaito ja lisää siihen hunaja tai vaahterasiirappi. Sekoita kunnes hunaja/vaahterasiirappi liukenee. Kaada maito kuiviin aineksiin (jos teet kahdesta eri jauheesta, kaada puolet toisiin jauhoihin ja puolet toisiin). Sekoita. Jos taikina jää kuivaksi tai murenevaksi lisää tilkka kasvimaitoa kunnes saat muotoiltavaa massaa.

Lisää vimeiseksi öljy. Jos teet kahdesta jauheesta, jaa öljy molempiin taikinoihin (2rkl/taikina). Puristele öljy käsin taikinaan. Öljyä kädet ja pyöritä massasta 8 samankokoista palloa ja laita pallot leivinpaperin päälle uunipellille. Paina niitä hieman lyttyyn jotta ne kypsyvät paremmin.

Halutessasi ripottele päälle siemeniä ja paina niitä hiukan kädellä, jotta ne tarttuvat pintaan.

Paista uunissa n.20min ja anna jäähtyä. Halkaise ja täytä makusi mukaan.

Hummus-levite ohje

1 purkki kikherneitä (n.230g)

1 valkosipulinkynsi (itse laitoin 5 joka oli hieman liikaa)

2 rkl vaaleaa tahinia

1 rkl *Yrttihertan lanttu-pinaatti jauhetta

2 rkl oliiviöljyä

1/2 tl juustokuminaa

1/2 tl suolaa

1/2 sitruunan mehu

2/3 dl vettä tai kikhernepurkin lientä

Valmistus

Laita kaikki ainekset kulhoon, paitsi vesi. Surauta tahnaksi sauva- tai tehosekoittimella. Lisää viimeiseksi vesi samalla sauvasekoittimella sekoittaen. Tällä tavoin saat Yrttihertan (ja myös minunkin mielestäni) kaikista pehmeintä ja maistuvinta hummusta.

gluteeniton sämpylä ohje
Kuvassa supersämpylät ennen uuniin menoa, ja näkyvillä myös Yrttihertan Porkkana-Nokkonen kasvijauhe. ?
gluteeniton sämpylä ohje
Kuvassa ihanat supersämpylät halkaistuna, sekä päällä hummus-levitettä. ??

HUOM.!

Sain psylliumia, ja sehän olikin merkittävä tekijä siinä, että sämpylät pysyisivät kasassa. Kannattaa laittaa sitä psylliumia siihen taikinaan!?


kasvissämpylät ohje
Tässä kuvassa on supersämpylät joiden valmistukseen käytin psylliumjauhetta.

Täyttävät banaaniletut ohje (gluteeniton,laktoositon)

banaaniletut ohje

Ohjeesta tulee 6-10 lettua. Tuleva määrä riippuu siitä, että kuinka isoja ja/tai paksuja lettuja haluat tehdä.

Ainekset

2 banaania

2 kananmunaa

1,5 – 2 dl kaurahiutaleita

0,5 dl kasvijuomaa, vettä tai maitoa

1 tl *Yrttihertan porkkana-puolukkajauhetta

2 tl täyskookossokeria

1/2 tl himalajan ruususuolaa

Voita, margariinia tai kookosöljyä paistamiseen (itse käytin oivariinin ja kookosöljyn sekoitusta, sekoitin siis kumpaakin rasvaa pannulle sekaisin, tuli hyvää!)

Valmistus

Soseuta kaikki ainekset isossa kulhossa sauvasekoittimella. Laita pannu lämpeämään keskilämmölle. Laita rasvat pannulle ja paistele sieviä pieniä banaanilettuja. Banaanilettu on aina valmis käännettäväksi kun letun pinta on ”hyytynyt”. Jos käännät letun liian aikaisin ennen kun letun pinta on hyytynyt, niin tuloksena voi olla se, että lettu levahtaa pannulle koska kääntäessäsi sitä se ei pysy kasassa mikäli se lettu ei ole tarpeeksi hyytynyt pinnalta.

Tarjoile esimerkiksi kasvikerman ja mansikoiden, tai mansikkahillon kera.

proteiiniletut ohje

Gluteeniton patonki ohje

gluteeniton patonki ohje

Tämä on kyllä maailman paras gluteeniton patonki! Superpehmeä ja maistuu hyvältä. Ohjeen tähän löysin Saran kotikolo blogista. Kiitos Saralle maailman pehmeimmästä ja parhaimmasta patonki ohjeesta! Ohje patonkiin alla (tiivistettynä Saran blogista ja taikinaohjeeseen lisätty kasvijauhetta sekaan!).

Raaka-aineet

2 dl täysjyväriisijauhoa

1,5 dl perunajauhoa

2 rkl *Yrttihertan porkkana-nokkonenjauhetta

1 rkl kookossokeria

2 tl kuivahiivaa

1 tl psylliumia

1 tl ksantaania

1/2 tl suolaa

2,5 dl lämmintä vettä

3 rkl oliiviöljyä

Valkosipulivoi

50 g Keijua (merisuolaversio!) Muokkasin ohjetta ja käytin itse Valion luomu Oivariinia

5 valkosipulinkynttä

1 rkl yrttimaustesekoitusta —> itse käytin yrttimaustesekoitusta yhden teelusikallisen (en hoksannut, että sitä olisi tarvinnut yhden ruokalusikallisen, mutta tuo yksi teelusikallinen riitti ihan hyvin!)

Valmistus

Laita keiju/oivariini/muu rasva huoneenlämpöön odottelemaan valkosipulivoin valmistamista.

Sekoita kuivat ainekset keskenään. Lisää lopuksi kädenlämpöinen vesi ja oliiviöljy, ja sekoita taikina tasaiseksi. Anna taikinan turvota hetki kulhossa.

Sekoita pehmennyt rasva, yrttimauste ja pieneksi silputut tai puristetut valkosipulinkynnet keskenään. Laita valkosipulivoi hetkeksi jääkaappiin.

Muotoile taikinasta uunipellille leivinpaperin päälle pitkä patongin muotoinen pötkö. Taikina on liian pehmeää pyöriteltäväksi käsissä, mutta sen saa patongin muotoon ihan vain käsien avulla muotoilemalla. Voit käyttää apuna leipomisessa perunajauhoja, mikäli tarvitsee. Taikinan pitäisi olla helposti käsiteltävää, vaikka se onkin pehmeää, sillä öljy estää sitä tarttumasta käsiin kiinni.

Leikkaa patonkiin sen koko pituudelta poikittaisia viiltoja, jotka yltävät patongin puoliväliin saakka. Laita jokaisen viillon sisään lusikallinen valkosipulivoita.

Anna patongin kohota liinan alla lämpöisessä paikassa noin 45-60 minuuttia. Itse annoin patongin kohota ihan keittiön pöydällä liinan alla.

Paista patonkia uunissa +200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes patongin pinta on kauniin ruskean värinen ja rapea.

Tarjoile sosekeiton ja raikkaan salaatin kanssa! ?

Sopivasti mausteinen ja terveellinen tomaatti-porkkana-linssisosekeitto ohje (gluteeniton, vegaaninen)

kasvissosekeitto ohje helppo

Tästä ohjeesta sain ison kattilallisen sosekeittoa. Jos sinulla on pieni kattila johon haluat tehdä tämän sosekeiton, niin puolita tämän ohjeen raaka-ainemäärät.

Raaka-aineet

1 kg porkkanoita

n.1 – 2 litraa vettä (määrä tarkentuu valmistusvaiheessa)

3-4 kpl sipuleita

500g tomaattimurskaa

150g punaisia linssejä (pussilinssejä, ei tölkki tms.)

150g vihreitä linssejä (pussilinssejä, ei tölkki tms.)

2 rkl *Yrttihertan kurpitsa-minttu jauhetta

2-3 rkl oliiviöljyä

2,5 dl kaurajuomaa, vettä tai maitoa (myös kermakin käy, mukaan lukien kookoskerma)

tuoretta valkosipulia oman maun mukaan (itse laitoin niin paljon etten kehtaa edes määrää sanoa ääneen)

3 reilua teelusikallista himalajan ruususuolaa

2 isoa teelusikallista pippurisekoitusta

1 tl paprikamaustetta

1 tl yrttiseosmaustetta

Valmistus

Huuhtele ja paloittele porkkanat. Leikkaa sipulit paloiksi. Huom.! Sinun ei tarvitse leikata porkkanoista tai sipuleista pieniä paloja, sillä ne pehmenevät isompinakin palasina hyvin.

Lisää porkkanat ja sipulit kattilaan.

Lisää kylmää vettä siten, että vesi peittää juuri ja juuri porkkanat ja sipulit.

Huuhtele linssit siivilän läpi. Lisää linssit myös kattilaan.

Lisää tomaattimurska ja vettä tarvittaessa mikäli tuntuu, että neste ei yllä kasvisten ja linssien päälle/pintaan.

Lisää Yrttihertan kasvijauhe, mausteet ja öljy.

Keitä sosekeittoa keskilämmöllä noin 45-60 minuuttia. Itse keitin 60 minuuttia. Soseuta sauvasekoittimella sosekeitoksi.

Tarjoile raikkaan salaatin ja patongin kera. Gluteenittoman patongin ohje ylempänä.

linssikeitto

Yrttihertan kasvijauheet ovat mahtava kasvislisä keittoihin, sämpylöihin ja muihin kotona valmistettaviin ruokiin. ❤

Katso myös tämä: Taatusti #1 paras vegaaninen suklaakakku, kokeile ja ihastu!

Katso myös tämä: Kananmuna pitsapohja? Kyllä onnistuu❤ alle 30 minuutissa valmista

Voisit pitää myös näistä

2 Comments

  1. Aika naurettavaa, että tällä ruokavaliolla nauroit minun neuvoilleni ja kehtasit vielä jakaa keskustelun instagramissasi. Kaiken kukkuraksi valehtelit ja vääristelit koko tarinaa. Ihan vain jotta sait nostaa itsesi jalustalle vai?
    Nauroit mun ajatukselle että sulle voisi sopia 60E% hiilihydraatteja, rasvaa 20E% ja proteiinia 15E%. Jos tämä on sinusta naurettavaa, niin miksi nyt alat syömään prosenteilla 63, 22 ja 15. Vai onko tämäkin sitä että saat leikkiä täydellistä ja kertoa että ihan itse kekseit nämä. Muista että minä kerroin nuo sinulle ja minä neuvoin, sen sijaan sinä vain nauroit ja haukui. Kummasti kuitenkin alat tuota neuvoa noudattaa.

    1. Hei ”Arvaa”!

      Kiitos viestistäsi.

      Olen kyllä tehnyt Instagramiin julkaisun kiusaamisesta ja somekäyttäytymisestä, mutta kunnioitan myös kiusaajienkin henkilöllisyyttä, joten en nimeä ole maininnut julkaisussa, mutta hienoa jos tunnistit itsesi, että julkaisu voisi koskia sinua.

      En nyt kyllä oikein pääse kärryille, että missä vaiheessa ja missä sä olisit mua neuvonut? Eihän me edes tunneta ?‍♀️ Mähän olen jo ihan muutosmatkani alusta mennyt tuolla hh 50-60%/rasva 15-20%/proteiinit 25-30%.

      Enköhän minä ihan omatoimisesti ruokavalioni tule rakentamaan itse tutkiskellen tietoa netistä.

      Toivoisin, että lopetata tämän vainoamisen ja häiriköinnin. En ymmärrä miksi sinulla on pakko mielle seurata minua ja puuttua elämääni? En yleensä anna tilaa tälläiselle epämääräiselle käyttäytymiselle. Meinasin jo ihan alkuun olla vastaamatta tähän sinun kommenttiisi mutta päätin kuitenkin vastata sinulle, että ole hyvä ja jätä minut rauhaan. Sinun IP-osoitteesi on täällä verkkosivuston järjestelmissä tallessa, joten jos tuo häiriköinti ei lopu, niin tuskin haluat niin kovasti minua häiriköidä, että teen sinusta rikosilmoituksen?

      Toivon, ettet enää vastaisi.

      Hyvää jatkoa sinulle kaikesta huolimatta ja koita rauhoittua. Ei kukaan sinua vihaa tai muutakaan, mutta mieti hetki ja kysy itseltäsi miksi? Miksi käyttäydyt noin miten käyttäydyt?

      Ystävällisin terveisin, Jessica

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.