voiko laihtua jos on kilpirauhasen vajaatoiminta

Julkaistu 13.1.2021 | Päivitetty 20.2.2022

Voiko laihtua jos on kilpirauhasen vajaatoiminta? Näillä 3 x askeleella pudotin 20kg 6kk:ssa

No niin, olen julkaissut tämän artikkelin jo vuoden 2021 alussa mutta hyvähän tätäkin on päivitellä. Eli kysymys kuuluu: Voiko laihtua jos on kilpirauhasen vajaatoiminta?

Vastuuvapaus: Mainitsen näin alussa, että kaikki tässä artikkelissa kertomani asiat ovat omia kokemuksiani & ajatuksiani kilpirauhasen vajaatoiminnasta. Minulla on diagnosoitu kilpirauhasen vajaatoiminta vuoden 2019 syksyllä.

Eli en ole terveydenhoitoalan ammattilainen, enkä voi ottaa kantaa kenenkään henkilön asioihin liittyen kilpirauhaslääkitykseen. Enkä ota kantaa myöskään muissakaan asioissa, vaan voin kertoa vain sen mikä on minulla toiminut ja mikä ei, sekä myös miksi joku toimii minulla ja miksi joku asia välttämättä ei toimi minun kohdallani.

Haluat varmaan jo tietää, että voiko laihtua jos on kilpirauhasen vajaatoiminta. Suosittelen sinua kuitenkin lukemaan tämän kirjoittamani artikkelin ajan kanssa & rauhassa, jotta tiedät taustani sekä myös lähtökohtani koko tälle kilpirauhas- ja ylipainoruljanssille. Sen verran paljastan näin alussa, että sain pudotettua reilu 20 kiloa ajassa 13.10.2020 – 11.05.2021 eli noin puolessa vuodessa (tarkalleen ottaen seitsemässä kuukaudessa, mutta olin jo puolen vuoden kohdilla hyvin lähellä tuota 20 kilon painonpudotusta).

Lähtökohtani 13.10.2020

  • paino 94,5 kiloa, pituus 165cm
  • kilpirauhasen vajaatoiminnan diagnoosista aikaa kulunut noin vuosi tuolloin 13.10.2020 ➡️ kilpirauhasen vajaatoiminta todettiin minulla vuonna 2019)
  • vakava sokeriaddiktio ➡️ ollut oikeastaan koko elämäni ajan läsnä, aina enemmän tai vähemmän
  • kilpirauhasarvojani en tiedä, että mitä ovat tuolloin 13.10.2020 olleet ➡️ olen viimeksi mittauttanut kilpirauhasarvoni vuonna 2020 keväällä (olivat silloin ok)
  • selkäkivut yläselässä lapaluiden kohdilla valtavat
  • liikunta hyvin satunnaisesti toteutettua ➡️ motivaatio ei meinannnut pysyä kuukautta kahta pitempään liikunnan suhteen, vaan aina 1-2 kuukautta aktiivisempaa liikuntaa josta sitten sama aika erittäin vähäisellä liikunnalla

Tilanne 19.06.2021

  • paino 73,7 kiloa, pituus sama 165cm
  • sokeriaddiktio hallinnassa siltä osin, että en mieti koko asiaa ellei se tule puheenaiheeksi jossain yhteydessä
  • liikkuminen säännöllisempää ➡️ itseasiassa aloitin aktiivisen hölkkäämisen maaliskuussa, josta huhtikuusta lähtien hölkkäily on ollut niin aktiivista etten ole ikinä eläessäni liikkunut näin paljoa
  • edelleenkään en tiedä kilpirauhasarvojani, ne minun pitäisi käydä mittauttamassa koska koen, että ne ovat nyt vajaatoiminnan puolella koska nukun yöni hieman katkonaisemmin (itselläni kilpirauhasen vajaatoiminta vaikuttaa merkittävästi unenlaatuun)

Mitä tein tuossa reilu puolessa vuodessa jotta onnistuin?

Aloitin 13.10.2020 näin

1. En keskity vaa´an lukemiin liikaa, vaan erotan vaa´an lukemat + terveyden tilan + minut itseni erilleen ylipainosta

Ihan ensimmäiseksi pidättäydyin vaa´alla käymisestä noin kahdeksi viikoksi, eli en halunnut punnita itseäni ollenkaan kahteen viikkoon kun 13.10.2020 kävin vaa´alla ➡️ minun piti ymmärtää se, että vaa´an lukemat eivät ole nyt se tärkein asia vaan se, että olisin terveempi ja parempivointisempi ➡️ koin paljon ikäviä tunnetiloja siitä, että söin valtavia määriä sokerisia herkkuja, sokeriset herkut nostivat verensokerini aina huippuun ja siitä sitten ryminällä alas & olotilojen heilahtelut olivat taattuja, -tuosta halusin eroon

Kun tein pieniä muutoksia kerrallaan, niin tuloksia alkoi tulemaan. Alla olevien kuvien välillä on aikaeroa tasan 45 vuorokautta & 10 kiloa. Eli ensimmäiset 10 kiloa lähtivät liukemenaan 45 vuorokaudessa pois (noin puolessatoista kuukaudessa).

IMG 20201207 142250 5
Yllä olevassa kuvassa pudotettuja kiloja 10kg & kuvien välillä aikaeroa 45 vuorokautta.

Uusi päivitys blogissa & lukusuositus:

Miten laihtua 10 kiloa kuukaudessa? Lue minun terveelliset kokemukseni

Lue lisää täältä..



Sekin minun piti tajuta, että ylipainoni on ihan erillään minun identiteetistäni. Olen aina ottanut todella henkilökohtaisesti itseeni sen jos painostani on kommentoitu. Tai syömisistä.


Olen aina ollut sillain, että minä + ylipaino ollaan yhtä. Mutta ei se asia ole niin. Se on niin, että minä olen minä ja minussa on ylipainoa, jota voin hoitaa pois.

2.Herkuttelut

Toiseksi tiesin sen, että en halua olla koko loppuelämääni ilman herkkuja ➡️ tähän koin parhaaksi vaihtoehdoksi sen, että opettelen ensin olemaan ilman herkkuja jonka jälkeen opettelen syömään niitä kohtuudella. Oli pakko oikeasti tehdä tuollainen päätös. Olisinhan voinut sopia itseni kanssa, että pidän herkkupäivän kerran viikkoon, mutta ei se toimi minulla koska en halua niin.

Jotta opin olemaan ilman herkkuja, niin muistaakseni silloin aloituspäivänä 13.10 olin ilman herkkuja sillon alussa pari viikkoa tai kuukauden (en ole ajasta täysin varma koska en muista mutta sen muistan, että opettelin olemaan täysin ilman herkkuja). Sitten pahimman ”irtipääseminen sokerista”- vaiheen jälkeen ostin kaupasta välillä pienen määrän (1 lakritsipatukka/ 1 jäätelö / tai muu pieni herkku) herkkuja tai herkun & söin sen. Hommaa opettelin muutaman päivän aina kerrallaan ja sitten viikkoja.

Nyt on mennyt kuukausia samalla linjalla. Yritin ja yritän koko ajan opetella tunnistamaan niitä tilanteita, että missä yleensä olen toiminut siten, että olen ajatunut syömään enemmän niitä herkkuja. Huomaan, että osittain syön (tai siis söin) tapojeni ja tottumuksieni mukaan. Jos minulla on määrättynä joku tietty päivä herkuttelulle, niin sitten odotan vaan sitä enkä sallisi itseni syövän muulloin herkkuja. Omalla kohdallani on nyt toiminut se, että syön herkkuja silloin kun syön mutta pidän kokonaisuuden hallinnassani, olen oppinut siihen nyt.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen..

fiksua herkuttelua
Juttu jatkuu..

En ole mitenkään ehdoton irtokarkeille tai maitosuklaalle. Itseasiassa en ole syönyt koko vuoden 2020 aikana ainuttakaan irtokarkkia! Enpä ole tullut miettineeksi tuotakaan asiaa ennen kuin nyt sen mainitsin. Me olemme perheen kanssa hommanneet kotiimme jäätelökoneen kesällä 2019 ihan vain sen takia, että voisi tehdä ketogeenistä jäätelöä. Vaikkei kukaan meistä ole ketogeenisellä ruokavaliolla, niin itse olin tuolloin vuonna 2019, jolloin myös kroppani meni ihan sekaisin tuosta ketogeenisestä ruokavaliosta & kilpirauhasen vajaatoiminta tuli hyvin nopealla aikataululla kuvioihin.

Lue myös: Omat kokemukseni ketodieetistä- ketogeeninen ruokavalio ei ole riskitön + ei sovi jokaiselle

Oireet olivat todella rajuja mitä koin silloin sairastumisvaiheessa kilpirauhasen vajaatoimintaan! Kaikki mikä elämässä potki päähän, niin kilpirauhasen vajaatoiminta pisti niille tunteille 100- kertaisen boosterin päälle, -eli kaikki tunteet tuntuivat 100- kertaisesti voimakkaammilta, entä kuin mitä silloin kun en ollut kilpirauhasen vajaatoiminnan oireilujen alla. Niin siis palaten siihen jäätelökoneeseen vielä, niin hommasimme sen ketogeenisiä jäätelöitä varten (eli sokeriton, vähähiilihydraattinen jäätelö).

Olen silloin alkuvaiheessa kun aloitin elämäntapamuutokseni, niin syönyt välillä kotitekoista jäätelöä kaupan jäätelöiden sijasta. Makeutuksena jäätelöön olen käyttänyt steaviatippoja, joissa on esimerkiksi karamellin, vaniljan, mintun tai muun vastaavan maun omaavia makuja. Nyt en ole koskenut jäätelökoneeseen mutta voisihan tuota pyöräyttää jotain jäätelöä pitkästä aikaa! Kotitekoinen jäätelö on kyllä ihan huippuhyvää!

Lue myös: Jäätelökoneella saat alle 1 tunnissa 1-2l valmista jäätelöä

Lue myös: KARAMELLIBANAANI pistaasi- vaniljajäätelö ohje 2:lle ❤️ oletko jo testannut?

3. Iloa liikkumisesta

Haluan olla rehellinen ja sanoa sen, että en todellakaan läheskään aina ole milläänlailla nauttinut kovasta liikunnallisesta rasituksesta. Osa syy sille miksi en ole nauttinut johtuu siitä, että ylipainon tuoma kuorma on tuonut kropalleni lisärasitusta etenkin aerobisen liikunnan (hölkkä, tehokkaampi pyöräily) aikana. Sekin, että olen koko ikäni hävennyt itseäni liikunnan parissa on johtanut siihen, että olen mieluummin vetäytynyt. Myös sekin, että olen ollut laiska tai kilpirauhassairauden uuvuttamana on ajanut minut siihen pisteeseen, ettei liikunta ole ollut päällimmäisenä asiana mielessäni.

Yksi syy myös sille, että miksi en ole nauttinut liikunnasta on se, että olen liittänyt sen merkittävään yhteyteen laihtumiselle. Olen ajatellut, että liikunta laihduttaa. Sitten jos olenkin liikkunut, niin olen saattanut pettyä kovasti jos paino ei putoa. Mielestäni liikuntaa ei kannattaisi harrastaa sen takia, että ”laihtuisi”. Liikunta pitää elimistön kokonaisvaltaisesti kunnossa. Liikunta toki auttaa laihtumaan mutta ei samalla tavalla entä kuin mitä mielessään voisi ajatella.

Minun kohdallani onnistuminen 20 kilon painonpudotukselle löytyy 80% ruokavalion ansiosta ja loput 20% koostuu liikunnasta


En välttele mitään tiettyjä ruokia. Ruokavalioni koostuu pääosin hiilihydraateista. En mittaa tai punnitse stressaavasti ruokia. Joitakin ruokia punnitsen vaa´an kautta ihan mielenkiinnosta kuten granolat sekä valmiin keitetyn riisin


En välttele mitään ruokia. Ainoat mitkä eivät kuulu ruokavaliooni ovat gluteenia sisältävät viljat, eli ruokavalioni on gluteeniton ruokavalio. Koko perheemme on gluteenittomalla ruokavaliolla koska keliakia (itselläni siis ei ole keliakiaa) mutta itse voin paremmin jos en syö vehnää tai muita gluteenia sisältäviä viljoja. Vatsani on todella herkkä joten olen löytänyt elimistööni tasapainoa gluteenittomasta ruokavaliosta.

En ole tehnyt mitään saliharjoituksia vuoden 2021 aikana (kotijumppia välillä kylläkin). Joskus vuosina 2019- 2020 kävin salilla vaihtelevasti (välillä hyvin aktiivisesti ja välillä ihan vaan kotona pikkujumppia). Käyn hölkkäilemässä 2-4 kilometrin lenkkejä useasti viikossa. Olen innostunut hölkkäämiseen koska jalkani kantavat paremmin kehoani kun polvet eivät ole tuhottoman turvonneet ja kipeät. Itselläni on jaloissa ylipronaatiota, joten huonokuntoisena & ylipainoisena hölkkääminen oli yhtä h*lve*i* tuskaa. Nyt kun paino on pudonnut alemmas, niin hölkkääminen on miellyttävämpää kuin aiemmin. Hölkkään pieniä matkoja mutta useasti. Ja hölkkään ihan omaa vauhtiani eli hyvin vaihtelevasti, en stressaa nopeudesta vaan koitan mennä eteenpäin vaan.


Uusi päivitys blogissa & lukusuositus:

Miten laihtua 10 kiloa kuukaudessa? Lue minun terveelliset kokemukseni

Lue lisää täältä..


Student Collage
20 kilon painonpudotus. Ylemmissä kuvissa en vielä ollut painavimmillani (viimeisin muistiinpanoni painostani 03-04/2020 on 07.04.2020 jolloin painoni oli 88,8 kiloa). Tuosta 88,8 kilosta painoni nousi 13.10 saakka sinne 94,5 kiloon. Yllä olevan kuvan alimmaiset kuvat on otettu kun painoni oli laskenut sinne 74 kilon lukemille.

Olisin kait voinut ylipainoisenakin kehittää kuntoani hölkkäämisen suhteen mutta jatkuva epäonnistumisen tunne ei motivoinut kerta toisensa jälkeen kovin jatkamaan sitä mikä tuntui todella kivuliaalta. Mutta itsensä ylittämisestähän ne onnistumisen tunteet tulevat mutta eivät kyllä pakottamalla.

Pudotin pudotetut 20 kiloani pääosin sillä periaatteella, että syön kaikkea mutta kohtuudella. Olen nyt tänäkin kesänä syönyt kaupan jäätelöitä mutta ostan aina vaan sen minkä syön. Jos olen ostanut kotiini tummaa suklaata jemmaan niin ne on pysyneet siellä ja olen aina sieltä käynyt ottamassa sen verran mitä otan.

Kun olen ottanut asenteeksi sallivan mutta järkevän elämäntyylin, niin en koe mitään suuria houkutuksia millekään.

Olen välillä syönyt herkkuja enemmän mutta olen sitten kokenut asian siten, että

”Hei, tämä on normaalia ja voin tehdä näin. Tykkään tästä, eikä kaikki kaadu tähän hetkeen että syönkö yhden jäätelön lisäksi muutakin herkkua. Huomenna on uusi päivä enkä aio syödä joka päivä samalla tavalla. Tänään oli vain se päivä, että söin hieman enemmän herkkuja eikä siitä kuulu masentua tai kokea ikäviä tunteita”.

Eli olen joskus syönyt vähän enemmän herkkuja mutta kun olen ymmärtänyt, että minun täytyy asettaa itselleni terve suhde ruokiin ja herkutteluihin, niin homma ei ole oikeasti kaatunut niihin.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen..

steviatipat
Juttu jatkuu..

Monesti unohdetaan, että painonpudotusjutut ovat suuriltaosin niitä henkisen puolenkin asioita. Ei se ole vain sitä, että ”laihdutetaan” vaan se on sitäkin, että opetellaan terveet suhtautumiset asioihin.


Hölmö sanonta se, että ”liiku enemmän, syö vähemmän”. Että minä vihasin tuota lausetta nuorena. Mutta totuudenperäähän tuossa siten on, että jotta paino pysyy kurissa niin ei syödä joka kerta aina reippaasti yli sen mitä oikeasti kuluttaa. Mutta ei sitä vähemmän syömällä ja sitäkin enemmän liikkumalla aleta laihduttaa.


Voin kertoa esimerkin miten muutin asioita


Jos ennen ruokailuni koostui näin

  • aamupuuro + sokeriton mehukeitto + rahka
  • salaattia + kanaa + riisiä
  • sipsejä pieni pussi tai puoli pussia isosta pussista
  • granolaa + rahkaa
  • 1 levy suklaata
  • salaattia + kanaa + riisiä
  • litran jäätelö tai ”pieniä” jäätelöitä kuten Magnum/Classic 2-4 kpl
  • iltapuuro/granola + kananmuna / rahka

Niin muutin nuo herkuttelut siten, että suklaata ostan pienen pakkauksen (40g pakkauksia muistaakseni Foodin merkkisiä) ja siitä otan 10-20g suklaata tai sitten joskus on mennyt kokonaan se 40g. Jäätelöä ostan vain sen pienen yhden jäätelön, jos käyn kaupassa toisenkin kerran niin ehkä yhden toisenkin syön tai sitten proteiinipatukan. Mutta avainasemassa kaikkeen on itselläni ollut se, että pyrin aina suhteuttamaan ihan kaiken kokonaisuuteen. Muutin kaikki suuret pussit ja pakkaukset pienempiin ja en aina oo koko aika herkut mielessä.

Joskus syön päivittäin tosi pienen herkun (yksi jäätelö, yksi proteiinipatukka tai pieni 40g suklaalevy) mutta en joka päivä. En pidä kirjaa milloin syön mitäkin kun homma toimii itselläni parhaiten juurikin näin. Syön mitä syön, juuri silloin milloin itse haluan, enkä ala repimään hiuskarvoja stressin takia etteikö voisi jotain syödä.

Juttu jatkuu mainoksen jälkeen..

voiko laihtua jos on kilpirauhasen vajaatoiminta
Juttu jatkuu..

Jos minulta kysyttäisiin nyt, että voiko laihtua jos on kilpirauhasen vajaatoiminta, niin vastaisin että kyllä voi. Itse uskon kyllä, että kuka tahansa saa ylipainoansa tippumaan, kunhan vain löytää oman tyylinsä elää, joka olisi sitä nykyistä hetkeä terveellisempi.


Jos sinuakin kiinnostaa kilpirauhasen vajaatoiminta ja sen yhteydessä painonhallinta, niin tervetuloa Instagramin puolelle seurailemaan tiliäni. Olen vasta luonut uuden Instagram- tilin ja aion keskittyä enemmän siihen, että hyvinvointiin liittyvät julkaisut olisivat Instagramin puolella.


Pääset alla olevan linkin kautta Instagram tililleni.

Linkki Instagramiin: tässä. Julkaisen tällä tilillä hyvinvointiin & painonpudotukseen liittyviä julkaisuja.

Jos haluat saada ilmoitukset blogini uusista artikkeleista sähköpostiisi (aina heti kun uusi julkaisu on julkaistu) niin kirjoita sähköpostiosoitteesi alla olevaan lomakkeeseen. Huomioithan, että julkaisen blogissa myös luonnonkosmetiikkaan & ripsien kasvattamiseen liittyviä artikkeleita joten niistäkin saisit ilmoituksia myös aina kun uusi julkaisu on julkaistu.

[jetpack_subscription_form show_subscribers_total=”false” button_on_newline=”false” submit_button_text=”Tilaa ilmoitukset blogin uusista artikkeleista sähköpostiisi” custom_font_size=”16px” custom_border_radius=”0″ custom_border_weight=”1″ custom_padding=”15″ custom_spacing=”10″ submit_button_classes=”” email_field_classes=”” show_only_email_and_button=”true”]

En lähettele muita sähköposteja. Julkaisen uuden artikkelin viikottain ja joskus saatan muutaman kerran viikossa julkaista uuden artikkelin.

Lue myös: DIY luonnonkosmetiikka ripsiseerumi- 3 x luonnollisen raaka- aineen resepti

Lue myös: Mikä ripsiväri näistä 6:sta ripsiväristä on sinun suosikkisi?

Voisit pitää myös näistä

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.