IMG 20210217 163630 1 scaled

Julkaistu 18.03.2021

Pitkät ripset risiiniöljyllä? -28 vuorokauden testi + tulokset

*Postaus sisältää kaksi affiliatelinkkiä, affiliatelinkit merkitty tähdellä (*). Lisätietoja artikkelin lopussa.

Vihdoinkin pääsen testaamaan risiiniöljyn vaikutusta ripsieni kasvuun! Päädyin valitsemaan testiini Pukka kylmäpuristetun luomu risiiniöljyn.

IMG 20210217 163632

Käytin risiiniöljyä ripsiini siten, että sivelin sitä puhtaalla ripsiharjalla koko pituudeltaan ripsiini joka ilta. Minulla oli tyhjä seerumipullo jonka pesin & kaadoin isommasta Pukka risiiniöljypullosta tavaraa sinne. Sitten sillä seerumipullon pipetillä laitoin puhtaalle kämmenselälle pienet pisarat risiiniöljyä & sivelin ripsiharjalla ripsiini.

Ripsien kasvatus risiiniöljyllä- ennen + jälkeen kuvat

Ylempi kuva on otettu 17.02.2021 ja alempi kuva on otettu 17.03.2021

pitkat ripset risiinioljy
Ylempi kuva on hieman heilahtanut koska olin niin malttamaton tämän testin tekemiselle 😉

Alun perin minun piti toteuttaa testiä 30 vuorokauden ajan mutta päätinkin jo, että julkaisen artikkelin 28 päivän kohdalla. Mielestäni ripsiini on ehtinyt tulla ihan hitusen verran lisää pituutta. Vahvemmat ripseni ainakin ovat koska ripsiä ei katkeile, eikä tipu ennen aikojaan pois. Olen tyytyväinen käyttämääni risiiniöljyyn & aion välillä käyttää pieninä kuureina risiiniöljyä ripsiini.

Ida Iholla- blogissa Ida on saanut myös omia ripsiään pidemmiksi risiiniöljyn avulla. En tiedä toimiiko risiiniöljy jokaisen ihmisen kohdalla ripsien kasvuun, mutta ainakin itselläni on vain positiivisia kokemuksia risiiniöljyn käytöstä. Joskus olen kasvattanut ripsiäni Revitalash Advanced- seerumilla ja sekin oli hyvä. Mutta nyt kun olen luonnonkosmetiikan puolesta puhuja, niin käytän siten risiiniöljyä ripsieni kasvatukseen jos jotakin.

Lue myös: Ripsihaasteen tulokset

Luomu risiiniöljyn hyödyt ”ripsiseerumina”

  • luonnonmukainen
  • hellävarainen omille ripsilleni
  • kuivuu nopeasti ripsiin
  • ei jätä ripsiä tai ihoa tahmeaksi
  • ei kirvele tai allergisoi (itselläni ainakaan)
  • edullinen hinta suhteessa pakkauskokoon + hyötyyn

Jos aikoo käyttää risiiniöljyä ripsien kasvattamiseen, niin kannattaa ottaa luomu risiiniöljy. En ole kokeillut ”luomutonta” risiiniöljyä joten en voi sanoa, että toimiiko sellainen ripsien kasvattamiseen.

Luomu risiiniöljyjä löytyy monesta paikkaa mutta se mitä minä käytin on Pukka- merkkinen. Nähtävästi sitä ei saa muualta kuin Cocopandalta tällä hetkellä. Pakkauskoko on iso (250ml) ja maksaa alle 15e.

Katso myös: *PUKKA Castor Oil 250 ml

Katso myös: *Haut Segala Luomu Risiiniöljy 50ml

Pukka + Haut Segala risiiniöljyt ovat kummatkin luomu risiiniöljyjä + aikalailla saman hintaisia. Ainoa ero on se, että pakkauskoot ovat eri kokoisia, Pukka merkin risiiniöljyn pakkauskoko on 5 kertaa suurempi, entä kuin Haut- merkin risiiniöljyn pakkauskoko. Kummatkin maksavat koko erosta huolimatta lähes saman verran toistensa kanssa.

HUOM! Apteekeista voit myös löytää risiiniöljyä. Mutta jos haluaa säästää kuluissa niin juurikin tuo minun käyttämäni Pukka risiiniöljy on todella edullinen pakkauskokoonsa nähden.

*Postaus sisältää kaksi affiliatelinkkiä risiiniöljyn jälleenmyyjille. Mikäli päädyt hankkimaan risiiniöljyn affiliatelinkkini kautta, saan pienehkön rahallisen komission, jonka avulla ylläpidän blogiani, kiitos avustasi!

Lue myös: Pidentävä ripsiväri (Japanin Topseller nro.1) – tämä kuituripsiväri pidentää silmäripsiä hurjasti!

Lue myös: Paras erotteleva ja pidentävä ripsiväri – katso kuvat: 5/5 ⭐ lopputulos

Voisit pitää myös näistä

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.