peach 583485 1920

Julkaistu 20.02.2021 | Päivitetty 05.04.2021

Persikan väriset hiukset saivat tulla jäädäkseensä ?

persikan väriset hiukset
Kummatkin kuvat ovat otettu eri valoissa. Vasemmanpuoleinen kuva on otettu ”keinovalossa” ja oikeanpuoleinen kuva luonnonvalossa.

Uskaltauduin ”luopumaan” tutusta & turvallisesta ruskea-vaalean sävyisestä hiusväristäni. Halusin jotain uutta mutta ei liian radikaalia muutosta.

Päätin jälleen hyödyntää Timma palvelua ajanvarauksen suhteen.

Timma palvelu on sinällänsä hyvä valinta sellaiselle ihmiselle joka haluaa tehdä hiuksiinsa muutokset nopealla aikataululla.

Sovimme ennen varsinaista ajanvarausta kampaajan kanssa, että mitä muutoksia teemme hiuksiini. Kampaaja ehdotti minun hiuksiini persikan sävyä laitettavaksi.

En kadu hetkeäkään, että laitoimme hiukseni persikan sävyisiksi.

pastellin oranssit hiukset
#salonmoodioulu – tekijänä Leena

Olen ihan tohkeissani tästä uudesta hiusväristä. Olin jo niin tottunut luonnollisiin sävyihin, että en osannut ajatella hiuksiini muuta kuin pelkkää ruskean ja vaalean sävyjä. Pastellin oranssi / persikan sävy ei ole kovin räikeä, vaan hyvin pehmeä sävy.

Toivoinkin, että sävyt jotka laitettaisiin hiuksiini olisivat hentoja & haaleita, entä kuin silmiinpistäviä kirkkaita + shokeeraavia värejä.

Mielestäni tämä hiussävy tuo kivaa hehkua kasvoillekin. Oranssit ja punaiset sävyt voivat korostaa vihreitä silmiä!

Kirkkaan oranssinsävyisiä hiuksia en osaisi kuvitella omien hiusteni koskaan olevan. En olisi ikinä uskonut, että värjäisin jälleen punertavan sävyisiksi hiukseni. Joskus nuoruusvuosina hiukseni ovat olleet kirkkaanpunaiset tai fuchsianpunaiset.

Onneksi on olemassa pastellinsävyjä & erilaisia värjäystekniikoita. Halusin hiusteni tyveni olevan omien hiusteni väriset eli keskiruskeat. Jos tyvi on lähellä omaa hiusväriä, niin ei tarvitse huolehtia aina tyven vaalennuksesta.

Omalla kohdallani tummempi tyvi on parempi entä kuin hiukset olisivat kauttaaltaan yhdenväriset.


Persikan väriset hiukset ovat nyt suuri suosikkini! Alla olevat kuvat ovat otettu eri valotuksissa. Oikeanpuoleinen kuva on otettu luonnonvalossa.


Valoituksilla on myös vaikutusta siihen, että miltä oma hiusväri näyttää. Jos värjää pastellinsävyisiksi omat hiuksensa, niin kannattaa antaa kampaajan laittaa hieman enemmän sitä pigmenttiä hiuksiin, että lopputulos on sitten muutaman pesun jälkeen se jota tavoiteltiin.

pastellin sävyiset hiukset

Hiukseni ovat nyt myös paljon terveemmän näköiset koska niitä lyhennettiin latvoista. Latvojen lyhentäminen useamman kerran vuodessa on todella tärkeää hiuksille jotta ne olisivat terveemmät. Itse voin myöntää, että lyhennän hiusteni latvoja liian harvoin (1-3 kertaa vuodessa).

Pitäisi ottaa tavaksi leikata useammin hiusten latvat siistiksi. Varsinkin siinä vaiheessa jos tykkää suoristaa hiuksia, niin hiusten latvat voivat kulua nopeammin huonoon kuntoon. Omalla kohdallani hiusteni latvojen lyhentäminen olisi hyvä toteuttaa edes joka toinen kuukausi.

Persikan väriset hiukset – mitä hiustenpesutuotteita käyttäisin niille?

Persikan väriset hiukset vaativat ylläpitoa kotona omatoimisesti jos haluaa ylläpitää hiuksissansa persikan sävyä. Olen etsiskellyt netistä suoravärejä & sävyttäviä hoitoaineita jotta saisin ylläpidettyä persikan värisiä hiuksia. Ajattelin hommata KC Professionalilta Neon Orange Jade + Rose Quartz sävyttävät hoitoaineet ja laimentaa niitä sekaisin lempihoitoaineeseeni.

Päivittelen ostovaiheen jälkeen blogiini tietoa kyseisistä suoraväreistä + tuloksista. Saatan myös ruokakauppareissun aikanakin vilkaista, että olisiko kaupan valikoimissa laadukkaita suoravärejä tai sävyttäviä hoitoaineita. Kokemusta ei ole vielä tämän värin ylläpidosta.

Lue myös: DIY luonnonkosmetiikka ripsiseerumi- 3 x luonnollisen raaka- aineen resepti

Päivitystä

Persikan väriset hiuksethoitoaineiden hankinta

Päätinkin kauppareissulta napata mukaan kaksi eri sävyistä Biozellin sävyttävää hiusmaskia. Mukaan tarttui sävyt Raspberry (vadelma) ja Mandarin (mandariini).

Tarkoitukseni on pelkästään ylläpitää sitä väriä mikä laitettiin hiuksiini kampaajalla. En halua tummempaa tai kirkkaampaa oranssia. Valitsin täydelliset sävyt kaupasta & nuo ovat todella riittoisia koska niitä ei tarvitse lisätä juuri yhtään hoitoaineen sekaan.

oranssi suoraväri

oranssi suoraväri

Laitoin tuollaiseen pieneen desimittaan hoitoainetta siten, että koko seoksen kokonaismäärästä olisi noin 3/6 osa hoitoainetta, 2/6 osa Mandarin- sävyä sekä 1/6 osa Raspberry- sävyä.

pastellin oranssi

Hiukseni värjättiin 18.02 ja tämä kuva on otettu 21.02. En ole tuossa välissä kampaajakäynnin jälkeen uskaltanut pestä hiuksia koska olen halunnut hommata ensin sävyttävät hoitoaineet.

Joten tuon kuvan hiusväri on kampaamokäynnin jäljiltä pysynyt ennallaan.

peach hair color

Tämä kuva on otettu sen jälkeen kun pesin hiukseni sävyttävien hoitoaineiden seoksella. Sävy on pysynyt tismalleen samana entä kuin mitä oli kampaajalta lähtiessäni.

Annoin seoksen vaikuttaa vesipestyissä hiuksissa noin 10- 15 minuuttia.

Voisit pitää myös näistä

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.