png 20220224 181337 0000

Julkaistu 9.5.2021 | Päivitetty 24.2.2022

Hyvinvointi: Tämä tapa on minun kohdallani osoittautunut hyödylliseksi keinoksi juoda tarpeeksi nestettä vuorokauden aikana

*Tuote saatu Ruohonjuuresta testattavaksi

Veden juominen on ihmisille elintärkeää. Jos ei juo tarpeeksi vettä, niin elimistökään ei toimi kunnolla. Etenkin kesäkuumalla tai urheiltaessa on tärkeää pitää huolta riittävästä nesteytyksestä. Itse olen vähentänyt minimiin hedelmä- ja marjamehujen ja erilaisten energiajuomien nauttimisen. Olen huomannut, että itselleni terveellisempää on nauttia erilaisia ravintolisiä tai superfoodeja, koska niistä on hyötyäkin elimistölleni.

Itse työskentelen pääsääntöisesti tietokoneella joten pakko myöntää, että hyvin usein työpäivinä veden juonti jää normaalia vähäisemmäksi. Olen saanut oman veden juontini paremmalle tasolle kun olen nauttinut erilaisia vitamiiniporetabletteja veden kanssa. Ja olen myös tehnyt erilaisia juomasekoituksia monenlaisista jauheista.

Esimerkiksi Foodinin Aamujuoma- ja Iltajuomajauheet ovat myös hyödyllinen ravintolisä juomaveteen. Veden mukana on tärkeää saada samalla elektrolyyttejä, niitä löytyy esimerkiksi mainitsemistani Aamu- ja Iltajuomajauheista.

Syy sille, että miksi juurikin ravintolisät, superfoodit ja erilaiset vitamiiniporetabletit auttavat minua juomaan enemmän vettä löytyy kai siitä, että tiedän saavani lisäpuhtia tekemisiini niiden kautta

Olen kuluvan puolen vuoden aikana pudottanut ylipainoa reilu 20 kiloa pois ja välillä aineenvaihduntani on ollut vilkasta. Vilkas aineenvaihdunta on taas vaikuttanut siihen, että saatan menettää paljon nesteitä elimistöstäni urheilusuorituksen aikana. Olen todella paljon käyttänyt erilaisia ravintolisäjuomajauheita painonpudotusmatkani aikana ja niistä on ollut suuri tuki minun terveydelleni.

Hyvinvointi: Tämä tapa on minun kohdallani osoittautunut hyödylliseksi keinoksi juoda tarpeeksi nestettä vuorokauden aikana
Nautitko sinä ravintolisiä?

Monesti olen kärsinyt nestehukasta ja olen nauttinut vettä sekä monenmoisia luonnollisia juomajauheita, niin olo kohenee salamana kun elimistö korjaa nestehukan aiheuttamaa huonoa oloa ja elektrolyyttien vajausta.

Yksi kestosuosikkini on Puhdistamon EAA- jauhe. EAA= Essential Amino Acids, eli välttämättömät aminohapot. Laitan aina ison 0,5l sheikkerin lähes täyteen vettä, sekoitan sekaan EAA- jauhetta sekä ripauksen suolaa. Nautiskelen tuollaisia juomia 1-4 juomaa päivässä. Aloitan aamunikin tuollaisella juomalla. Aamuisin lisään usein myös Amla marjauutetta sekaan, siis super c-vitamiinia, senkin löydät myös Ruohonjuuresta kuten myös Puhdistamon EAA- jauheen & muutkin superlaadukkaat tuotteet hyvinvointisi tueksi.

Optimal EAA on valmistettu 100 % luonnollisista raaka-aineista ilman mitään kompromisseja. Ei sisällä sokeria, aspartaamia, sukraloosia tai asesulfaami K:ta – ei myöskään keinotekoisia aromeita tai väriaineita! Vegaaninen, maidoton, gluteeniton ja soijaton

lainaus: ruohonjuuri.fi
2021 05 06 20 44 31 452

Puhdistamon EAA- juomajauhe sisältää kahdeksaa välttämätöntä aminohappoa optimaalisessa suhteessa. Suositeltu kerta-annos on 6-12g jauhetta sekoitettuna veteen.

6 g sisältää: L-leusiini* 980 mg L-valiini* 830 mg L-isoleusiini* 740 mg L-lysiini* 715 mg L-fenyylialaniini* 645 mg L-treoniini* 555 mg L-metioniini* 350 mg L-tryptofaani* 185 mg * Välttämätön aminohappo

Löydät Puhdistamon uutuus EAA- jauheen Ruohonjuuresta: täältä.

Lukusuositus


Tavoitteena pitkät silmäripset 100% luonnollisin menetelmin?

2021 05 09 14 33 06 314 3

Lue lisää: täältä.


Juotko sinä tarpeeksi nestettä vuorokauden aikana?

Voisit pitää myös näistä

Leave A Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.